NOMI

Debyyttialbumin "Pieni minä" -kappaleet valloitti valtakunnan radiot jo 2020 

Nomi on valovoimainen artisti, joka julkaisi debyyttialbuminsa "Pieni minä" marraskuussa 2019. Albumilta on julkaistu singlet "Ota mut takas", "Ihanii ihmisii", "Hetken tärkee", "Elossa", "Ei niin kuin me" ja "Hengitän sua". Debyyttisingle "Ota mut takas" oli Suomen radiolistan top100:ssa 10 viikkoa putkeen, mikä on uudelle artistille poikkeuksellisen kova suoritus. Kappale oli mm. Radio Suomen soitetuin kappale useana viikkona. Myös "Ihanii ihmisii" ja "Elossa" ovat soineet tiuhaan tahtiin radioaalloilla ja yhteensä Nomin kappaleet ovat soineet Suomen radioissa huikeat yli 7000 kertaa.

Debyyttialbumin julkaisu oli Nomille tärkeä virstanpylväs. Albumille päätyi myös järjestyksessään toinen Nomin oma sävellys ja sanoitus. "Ensimmäinen kokonaisen albumin julkaisu tarkoitti mulle yhden unelman täyttymistä. Jokainen biisi sisälsi mulle tärkeän tarinan joilla on mulle ollut suuri merkitys. On myös siistiä, että levyn nimikkobiisi "Pieni minä" on mun kirjoittama. Saan sen biisin kautta tsempata niitä, ketkä on saattaneet joskus kohdata jonkinlaista syrjintää tai ennakkoluuloja. Ehkä kokeneet, etteivät ehkä oo riittäneet sellaisina kuin on. Tää albumi oli ja on just mua ja sitä mitä haluun ulos antaa!" kertoo Nomi.


NOMIN FYYSISET JULKAISUT

Pieni Minä LP 19,99 €  tilaa tästä

Pieni Minä CD 17,99 €  tilaa tästä